Hiki hatussa

Nykyään uutisoidaan jatkuvasti siitä, kuinka koululaisten liikuntamäärää pitäisi lisätä. Ratkaisuksi ehdotetaan lähes aina koululiikunnan määrän lisäämistä, ja viimeksi tänään radiossa julistettiin kuinka koululaisten liikunnan määrää pitäisi paitsi lisätä myös hankaloittaa. Liikunnan pitäisi olla haastavampaa, vaativampaa, taidokkaampaa. Härregod, sanon minä. Pelkkä ajatuskin etoo.

Olen aina vihannut, siis nimenomaan vihannut, koulun liikuntatunteja. Jo ala-asteella opin lintsaamaan näiltä kidutustunneilta mitä taidokkaimmilla tavoilla. Olen aina kokenut muiden nähden liikkumisen suorastaan nöyryyttävänä, se on ollut aina noloa, inhottavaa ja ikävää. Yläasteella olin varmaankin enemmän pois liikuntatunneilta kuin paikalla. Liikuntatunnit ovat aina olleet ja tulevat varmaankin aina olemaan yksi nöyräättävimmistä asioista elämässäni. Sitä itseinhon määrää ei voi edes kuvailla, kun olisi pitänyt hypätä telineelle voimistelemaan. Tai kun piti kävellä uimapuvussa kaiken kansan nähden. Tai horjua luistimilla kaukalon reunan vieressä. Ehdottomasti kamalin asia koulussa ei suinkaan ole ollut pedofiilisia piirteitä omannut matematiikan opettaja, fysiikan tunnit, joilla ei tajunnut mitään tai muiden oppilaiden pilkkaamisen kuuleminen, vaan aivan ylivoimaisesti liikuntatunnit. Ja korostettakoon vielä, että minulle liikuntaa opettaneet opettajat eivät todellakaan ole olleet mitään epäinhimillisiä natseja, vaan pääasiassa oikein mukavia, ymmärtäväisiä ja nuoria naisia. Ja silti 90% kaikista elämäni aikana koetuista liikuntatunneista ovat olleet silkkaa kidutusta.

Mitä tapahtuu kaikille niille kaltaisilleni oppilaille, joille liikunta jo nykyisellään on kertakaikkisen kamalaa, jos sitä vielä entisestään lisätään ja sen laatua vaikeutetaan? Eikö nuorten liikuntatottumuksia voisi muuttaa jotenkin muuten, kuin nöyryyttämällä heitä koulussa? Olen vakuuttunut siitä, että jos liikuntaa olisi ollut yhtään enempää koulussa tai opettajat olisivat olleet yhtään kamalampia, en vielä tänäkään päivänä harrastaisi lainkaan liikuntaa. Nykyisellään liikun aivan vapaaehtoisesti keskimäärin joka päivä. Käyn koiran kanssa kävelemässä, vaeltamassa metsissä, juoksemassa, pyöräilemässä, jumppailen kotosalla, jne. Mitäpä jos sen sijaan, että tekisimme liikunnasta entistä inhottavampaa ja koulusta entistä nöyryyttävämmän, muuttaisimmekin kasvatustapojamme? Mitä tapahtuisi, jos lapset eivät kotiintullessaan jumahtaisikaan tietokoneen ääreen? Miksi ihmeessä liikunnan pitäisi tapahtua verenmaku suussa, tosissaan, miksei liikunta voisi olla mukavaa, leppoisaa ja -jestas sentään- hauskaa? En käsitä, miksi ihmeessä koululiikunnan pitäisi olla vaativaa ja hankalaa? Tässä maassa on nimittäin lähes jokaisella lapsella mahdollisuus harrastaa totista liikuntaa koulun ulkopuolella, jos lasta sattuu moinen huvittamaan.

Erilaisuus kunniaan, myös liikuntatunneilla.