torstai 9. kesäkuuta 2011

Tuhkasta me nousisimme

Minä en ymmärrä ihmisiä. En ymmärrä miehiä, jotka rakastuvat vääriin naisiin enkä ymmärrä naisia, jotka antavat miesten kävellä ylitseen kerta toisensa jälkeen.

Tuolla aiemmin mainitsin uudesta ystävästäni, joka meni rakastumaan väärään prinsessaan. Tämä prinsessa kuuluu valitettavasti tuttavapiiriini ja on kyllä minunkin mielestäni ihan nätti, mutta luonteeltaan mitä viheliäisin. Kaksinaamainen suorastaan. Toisaalta osaa olla oikein hurmaava, hauska ja ystävällinen, mutta seuraavassa hetkessä puukottaa ystäviään, rakastajiaan, selkään ja hylkää kuin nallin kalliolle. Ja miehet (tai pojat, mitkä lieneekään...) ovat aivan hulluina prinsessaan. Eivät ole kuulemma koskaan nähneet kauniimpaa tai upeampaa tai mahtavampaa. Mitä ihmettä oikeasti? Älykkäät, komeat nuoret miehet alistuvat tuollaiseen vai koska tyttö on nätti? Ei edes mikään naisjumalatar, vaan ihan tavallinen nätti tusinatyttö. Ehkä ne näkevät siinä jotain, mitä minä en. Minä tunnistan kyllä prinsessasta samoja piirteitä kuin itsestäni - minä en vain saa niitä anteeksi, koska en ole kaunis. Joo joo, tiedetään, olen vain kateellinen ja blaa blaa.

Entäs nämä naiset sitten? Mikä ihme siinä on, että kauniit, viisaat naiset antavat öykkäreiden satuttaa ja alistaa kerta toisensa jälkeen? Olen itsekin syyllistynyt pari kertaa samaan, enkä siltikään ymmärrä tätä yhtälöä. Minne katoaa itsekunnioitus silloin, kun on kyse seksistä tai parisuhteista... Eräs hyvä ystäväni on jo vuosia ollut on-off -suhteessa miehen kanssa, joka on rasittavan narsistinen, jopa aggressiivinen idiootti. Jokaisen eron jälkeen minä huokaan helpotuksesta, kun ystävä on vihdoin tullut järkiinsä ja saanut tarpeekseen, mutta samaan aikaan kaikki osapuolet tietävät, että loppujen lopulta ystävä palaa aina takaisin ko. miehen luo.

Olen menossa huomenna juhliin, joissa tulee olemaan paikalla myös eräs pitkäaikainen säätöni. Emme ole koskaan menneet flirttailua tms. pidemmälle, koska aina jompi kumpi on ollut varattu tai on muuten vain ollut sopimaton hetki. Tällä kertaa olisimme kuitenkin tietääkseni molemmat vapailla markkinoilla, joten totta kai mietin, mitä huomenna tulee tapahtumaan. Sitten aloin miettiä yhteistä historiaamme ja ymmärsin, että ko. tyyppi on kohdellut minua tässä vuosien varrella aika törkeästikin ja etten oikeasti enää itsekään ymmärrä, miksi edes vaivaudun tyypin kanssa flirttailemaan. Eihän siinä miehessä ole mitään ihmeellistä, se ei ole erityisen komea, älykäs tai ymmärtäväinen. Olkoon siis, huomenna, kun vihdoin olisimme vapaita tekemään mitä tahansa, minä aion olla se, joka käyttäytyy kylmästi ja kieltäytyy kaikesta lähemmästä kanssakäymisestä. Aion olla ihana ja hurmaava, pitää hauskaa, nauraa.

Anteeksi sukupuolistereotypiat.