tiistai 8. joulukuuta 2009

Minä täällä taas, hei!

Vuoden jälkeen olen onnistunut vihdoin hommaamaan netin uuteen kotiin, joka ei siis enää kyllä ole uusi, mutta näyttää silti siltä, kuin olisin muuttanut tänne vasta viikko sitten. Tarve kirjoittamiseen on taas herännyt, tai ainahan se on ollut, mutta ilman nettiä olen joutunut kirjoittamaan paperille. Ne kirjoitukset on jo aika päivää sitten poltettu, ettei kukaan näkisi niitä. Mietin hetken uuden blogin tekoa, mutta en jaksa nähdä vaivaa. Tämä anonyymi blogintekele saa siis toistaiseksi hoitaa homman ja toimia tunteideni kaatopaikkana jälleen.

Ai se mies? No, Rosan suhteilla on tapana kestää korkeitaan n. puoli vuotta. Niin tälläkin kertaa. Mies löysi melkein heti eron jälkeen uuden naisen (olen kuullut puhuttavana yhteisestä asunnosta ja lapsista) ja minä jäin yksin. Hyvä niin. Olen vihdoin ymmärtänyt, ettei näin rikkinäistä ihmistä voi mikään prinssi valkoisella ratsulla tulla korjaamaan. Paska mikä paska, parempi siis olla yksin kuin näyttää rikkinäisyyttään kenellekään. Ja toisaalta, kun ei ole ketään tiettyä, on helpompi olla ja esittää ettei ole rikki. Tai jos siltä tuntuu, sanoa ihan suoraan, että "minä olen hullu" tai naamioida viallisuus vitsin taa. Mitä väliä sillä on, mitä minulle mitään merkkaamattomat ihmiset ajattelevat? Niinpä niin, onhan sillä väliä -minulle. Mutta mitä sitten. Jos minun suuni haluaa sanoa jotain, sen se myös sanoo.

Miehen siis hylkäsin, mutta sen tilalle tulikin sitten koulu ja uusi harrastus. Aika on kortilla. Stressaa ja ahdistaa. Aina pitää olla paras, melkein täydet pisteet ei tunnu riittävän. Toisaalta olen toimintakyvytön ja laiska, en siis ole valmis tekemään koulun eteen mitään. Olen aina ollut hyvä koulussa, kiitettäviäkin numeroita sataa ilman pänttäämistä, mikä onkin johtanut siihen, että mikään ei-aivan-täydet-pisteet ei kelpaa minulle. Tyhmyys on rangaistava teko ja koulun kokeet ovat helppoja mittareita omalle hyvyydelleni tai pahuudelleni. Jos tulee täydet pisteet, olen tyytyväinen. Jos melkein täydet, soimaan itseäni vain vähän. Jos pisteitä uupuu useampia, tunnen olevani tyhmä ja säälittävä, kyseenalaistan koko koulunkäynnin mielekkyyden. En ehkä ole ansainnut käydä koulua, koska olen huono? Tai ei kannata käydä, koska ei ole paras. Ei ole mitään, millä saada kiitosta sukulaisilta ja tutuilta, ei mitään osoitusta siitä, että en olisi säälittävä ja surkea olento.

Olen huomionkipeä ja hyvin väsynyt.