Toissapäivänä vietin koko päivän erään kaverini kanssa, kävimme harrastuksissa, lenkillä, hengailimme ja menimme erään yhteisen ystävämme luo kahville. Nämä kaksi kaveriani eivät olleet tavanneet vähään aikaan, joten heillä oli paljon puhuttavaa. Minulla sen sijaan ei oikeastaan ollut mitään sanottavaa. Minulle ei ole tapahtunut mitään, ei ole mitään jaettavia kuulumisia. Nekin vähät asiat, joissa on edes rahtusen verran kerrottavaa on kerrottu jo. Siinä istuin, katselin ja kuuntelin kuinka kaverit puhuivat. Mietin miksi olin edes änkenyt mukaan. Olin siellä täysin turha ja tuli sellainen olo, että ilman minua heillä olisi ollut enemmän puhuttavaa. Tunsin itseni inhottavaksi, kun olin sillä tavalla tuppautunut seuraan vaikka minulla ei ollut mitään syytä moiseen. Pidän itseäni törkeänä, röyhkeänä ja epäkohteliaana.
Viime aikoina olen tuntenut itseni lähinnä väsyneeksi. Väsyneeksi itseeni, arkeeni, tekemättömyyteeni, elämääni. En saa mitään aikaan, en ole saanut pitkiin aikoihin.
Tapasin päivänä eräänä myös yhden vanhan ystävän, jota en ole nähnyt vuosiin. Tiedämme, että olemme molemmat olleet jollain tapaa ihastuneita toisiimme joskus. Oli mukavaa keimailla, esittää normaalia, olla muka hauska ja näpäkkä. Jälkimaku oli kuitenkin lähinnä kitkerä, tunsin oloni hölmöksi. Enhän minä voi olla hauska, näpäkkä, nätti tai mitään muutakaan. Tunsin itseni lähinnä petetyksi ja naurunalaiseksi. Ja lihavaksi.
Tänään aloitin tuhannen kerran herkkulakon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti