"Elämässä nyt vaan täytyy joskus tehdä epämiellyttäviäkin asioita"
Eikö se riitä, että jokaikinen kuukausi joutuu kärsimään naiseutensa tähden, rakkaita ihmisiä kuolee, terveys pettää, mieli pettää, keho pettää, perheenjäsenet vittuilevat, rahaa ei ole, koulu kusee ja yhteiskuntaa paskoo silmille? Pitääkö tuon toteutua vieläpä työelämässäkin? Ei voi tehdä työtä, josta edes 50 prosenttisesti nauttisi, vaan on tehtävä työtä, jota varten on radikaalisti muutettava ulkonäköään, asenteitaan ja mieltään? Tekeekö se minusta laiskan, jos en suostu tekemään työtä, jonka tiedän hajottavan pääni ja sitämyöten jotakuinkin kaiken muunkin?
Eikö tässä ihanaisessa hyvinvointi yhteiskunnassa todellakaan ole mahdollista nauttia elämästään ja työstään? Eihän mikään työ tietenkään ole pelkkää auvoista ruusuilla tanssimista, mutta kyllä itse ainakin keksin samantien useammankin työn, joiden tekemisestä voisin pääosin nauttia.
Usko ja toivo tulevaisuuden suhteen on mennyttä. Rakkaat lukijat, sanokaa kiltit, että sankoissa joukoissanne on edes yksi ihminen, olento tai mielikuvitushahmo, jonka ei ole tarvinut tehdä paskaa duunia, siis sellaista, jonka tekeminen on ollut kaikinpuolin vastenmielistä (siis kaikilta muilta puolin, kuin palkansaannin osalta).
2 kommenttia:
Moi! Kirjastotyö. Se ei ole paskaa. Joskus sitä on kylläkin liikaa, mutta se on kaiken kaikkiaan erittäin mukavaa.
Joo, kirjastotyö olisi superkivaa, mutta sitä ei ole täälläpäin tarjolla. Sen sijaan tarjolla on tehdastyötä, jota en voi, saata tai kykene tekemään. Tosin näillä näkymin ei tarvitsekaan, kun koko kesä taitaa mennä toisella puolella Suomea työharjoittelussa.
Lähetä kommentti