maanantai 30. kesäkuuta 2008

Lekotellen

Naisen silmät aukesivat hitaasti, päivä oli jo pitkällä ja huone kylpi auringon valossa. Kesti hetken ennen kuin nainen sai todellisuudesta kiinni, muistaessaan edellistä iltaa hymy karehti huulilla. Hän kääntyi, vaihtoi kylkeä, ja katsoi miestä. Mies tuhisi vielä, mutta pian hänkin raotti silmiään. Hymy. Mies otti tukevamman otteen naisesta, veti lähemmäs. Nainen tunnusteli miehen selkää, sen lihaksia, kaaria, mutkia ja kuoppia. Mies nuuski naisen hiuksia, silitti kättä, kylkeä, selkää, pakaraa. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, hiljaisuus ja kosketukset kertoivat jo kaiken.

Nainen ei tiennyt kauanko he olivat siinä maanneet, silitellen, halaillen, nuuskien, kun miehen mahan murahdus rikkoi hiljaisuuden. ”Onko nälkä?” kysyi nainen. ”Vähän” kuiskasi mies. Nainen venytteli raukeita jäseniään, mies raaputti nenäänsä. Kumpikaan ei tehnyt elettäkään noustakseen, nainen siirtyi – jos mahdollista – vieläkin lähemmäs, nyt hän makasi käytännössä puoliksi miehen päällä. Nainen hengitti syvään, pää nousi ja laski miehen hengityksen mukaan.

Vihdoin nainen veti housut jalkaan, tosin edelleen sängyllä maaten. Mies nousi ylös, meni keittämään kahvia. Nainen makasi edelleen, mietti tapahtuneita asioita, sanottuja sanoja, muisteli kosketuksia. Pitkästä aikaa nainen tunsi olonsa rauhalliseksi, turvalliseksi, onnelliseksi. ”Olisivatpa kaikki aamut tällaisia” nainen huomasi ajattelevansa.

2 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Kiireettömyys viipyilee aamuhetkessä. Mukavaa tunnelmaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on pehmeää, lempeää lekottelua kiihkeämmän jakson jälkeen. Hyvä näin!