torstai 5. kesäkuuta 2008

Luovuttaja

Minulla on taipumus luovuttaa helposti. Yksikin vastoinkäyminen ja alan epäillä itseäni, useimmiten tämä päättyy siihen, että totean olevani niin surkea ettei kannata edes yrittää. Uusimpana esimerkkinä tämä suunniteltu suuri elämänmuutos: Keksin idean, innostun, en yllättäin heti löydäkään sopivaa työpaikkaa (kukapa löytäisi), alan miettiä onkohan koko ideassa mitään järkeä, joku tekee jotain, jonka tulkitsen niin, että olen alalla kertakaikkisen surkea ja paska ja päätän lopettaa työpaikan etsimisen. Ja tässä sitä nyt sitten taas ollaan. Möyrimässä itsesäälissä ja -vihassa. Paskassa yltäpäältä ja surkuttelemassa omaa oloa, vihaisena, väsyneenä ja kiukkuisena. Valmiina vetämään herneen nenään pienimmästäkin vastoinkäymisestä, itkuraivarin kyyneleet jo valmiina kyynelkanavissa.

Hulluinta on se, etten oikeasti edes tiedä mitä se joku teoillaan tarkoitti vai tarkoittiko mitään. Minä vain tulkitsen kaiken niin helposti negatiiviseksi, kuin etsisin syytä masentua, luovuttaa, päästä helpolla. Ehkäpä todella siis olen niin laiska, kuin minulle on koko ikäni toitotettu.

Luovuttaja ja laiska paska. Kaikkien muiden hyvien ominaisuuksieni lisäksi.

Ei kommentteja: