Kylähullu

Kun jalan alta kuuluu vaativa "slurps"-ääni, voi vaan kiittää onneaan siitä, että jalassa on gore-texit ja siitä, että on muistanut sitoa nauhat tarpeeksi tiukkaan. Tällaisessa tilanteessa taas ei voi kiittää onneaan, jos ei ole tiennyt lähtevänsä lenkille eikä täten ole myöskään tiennyt vaihtaa farkkuja kurahousuihin. Vaan ei hätää, melko pian ne farkutkin muuttuvat kurahousuiksi, tai ainakin kuraisiksi housuiksi.

Kun menee metsään leikkisän, nuoren, höperön koiran kanssa, jonka mielestä parasta koko maailmassa olet sinä, ja tietenkin hyppiminen, ja metsäily, ja juokseminen, ja ja ja... No, joka tapauksessa, siitä tulee väistämättäkin hyvälle tuulelle. Kun tähän vielä lisätään aiemmin päivällä saadut hyvät uutiset, auringon paiste, lintujen huima konsertti ja se fakta, että sinä olet ainoa ihminen koko metsässä, on mieli aivan pilvissä. Katselet koiran elämänriemua ja valitset alitajuisesti tietenkin sen kuraisimman lenkin, jonka polun katkaisee vähän väliä lätäkkö, oikea mutapotti. Mietit miten pääset lätäköiden yli ja juuri silloin se ihanainen koiranpenikka hyppää sulavasti ja kevyesti lätäkön yli, ja jää katsomaan sinua häntä heiluen. Mitä teet sinä? Et ainakaan lähde kiertämään lätäköitä tai vaihda kuivemmalle reitille. Silloin nimittäin kuuluu koittaa tehdä sama temppu kuin koira. Hop, yli meni niin että humpsahti vain, ja matka jatkuu iloisena. Silloin tällöin toistat koiran perässä tuon saman kuvion, ja joka kerta menee hyvin, et kastu (onhan jalassa sentään goret) ja lätäkötkin pysyvät sopivan kokoisina. Kunnes. Kunnes eteen avautuu muita suurempi lätäkkö. Koska mieli on pilvissa, ei sitä tule huomanneeksi kuitenkaan sitä faktaa, että lätäkkö on iso tai että jalassa on farkut. Koira hyppää tämänkin yli kevyesti -ja jää taas odottamaan. Ponnistat, liidät ilmojen halki, olo on kevyt, kunnes lätsähdät keskelle potikkoa ja ymmärrät, että et ole lainkaan niin sulava liikkeissäsi kuin se pitkäjalkainen koirankoipeliini. Mitä teet? Räjähdät tietenkin nauruun, kiroat ihan vain tavan vuoksi vähän ja käkättelet yksinäsi keskellä pusikkoa. Koirakin riemastuu ja juoksee luoksesi keskelle potikkoa, ja niin sovitte jälleen toisillenne niin kuin vain kurainen koira omistajineen voivat sopia.

Matka jatkui tietenkin hilpeissä merkeissä ja tottahan toki vastaan tuli kaikki tutut ja sinä vain virnuilit iloisena ja onnellisena kuraisen -ja vähintään yhtä onnellisen- koiran omistajana. Ja hyvällä tuurilla saatoit myös saada ihan oman statuksen, nimittäin kylähullun.