perjantai 25. huhtikuuta 2008

Puhelu

Asioiden hoitaminen (enkä nyt tarkoita mitään vessajuttuja, vaan ihan jotain virallisia puheluita tai virastoissa käymistä. Tai edes pankissa.) on kamalaa. On hirvittävää kerätä rohkeutta pahimmissa tapauksia päivätolkulla, miettiä vielä ennen nukkumaan menoa, että mitä pitää sanoa ja miten ja missä kohtaa, kuvitella päässään miten keskustelu luultavasti etenee, ja sitten loppujen lopulta vaan mennä ja hoitaa ne asiat. Soittaa se puhelu tai mennä sinne virastoon. Puhelua soittaessa kaikkein kamalinta on odottaa, että joku vastaa. Ja siinä kohtaa jos kukaan ei vastaa, tietää, että seuraava puhelu on vielä kamalampi. Sitä odottaa ja odottaa ja kerää vaan rohkeutta, ja sitten on taas koitettava.

Virastoihin tai pankkiinkin on käveltävä. Jalat vapisten on vielä kerrattava, että kaikki tarvittava on mukana ja että tietää mitä pitää sanoa. Ja perillä ei luultavasti tiedä ollenkaan, mihin pitää mennä, kenelle se asia pitää esittää tai missä sen jonkun työhuone on.

Ja tämä kaikki jännittäminen ja pelkääminen vaan tuntuu pahenevan, vaikka olen aina saanut asiat hoidettua ja minulle ollaan oikeastaan aina oltu todella ystävällisiä. Mitäs sitten tapahtuu, jos (tai kun) tulee se päivä, jolloin pankin tädillä on huono päivä tai opettaja ei suostu yhteistyöhön?

Tänään pitäisi soittaa vieraalle ihmiselle ja kysyä töitä. Jännittää ihan pirusti. Äsken sain jo rohkeuden rippeet kerättyä ja soitettua, mutta minulle ei vastattu. Nyt mahassa kiertää kokonainen lintuparvi ja niskat jumii, kun stressaan niin paljon.

1 kommentti:

Markka kirjoitti...

Relax! Ajattele että virkanaiset ja -miehet ovat vain ihmisiä, vessassa nekin käyvät :) Aina virastossa voi kysyä neuvoa vaikka ensimmäiseltä "luukulta" ja ei ole häpeä luntata vaikkapa paperilta, että mitä piti sanoa tai kysyä. Onnea työhaastatteluun!