torstai 24. maaliskuuta 2011

Taas se aika...

On jälleen se aika vuodesta jolloin perinteinen masennus nostaa päätään. Ahdistaa ja tarve kirjoittamiselle syttyy. Ja jälleen kerran Metsäruusun mietetarha astuu kuvaan.

Pitäisi opiskella. Koulujuttuja on rästissä enemmän kuin koskaan ja enemmän kuin laki sallii. Miksi ihminen on niin tyhmä, laiska ja saamaton että järjestää itsensä tällaiseen pulaan? Miksei voi hoitaa asioita ajallaan eikä aina vaan siirtää niitä huomiseen (huominen ei koskaan tule)...

Elämässä on tapahtunut niin paljon etten viitsi kaikesta kirjoittaa. Ei tätä kukaan kuitenkaan enää nykyään lue ja miksi sitä itselleen kirjoittaisi menneistä. On ollut miehiä ja ahdistuksia ja onneakin. Samaan aikaan elämässä ei ole tapahtunut mitään ja koko pieni elämäntapainen tuntuu pyörivän samaa rataa. Kai se on uskottava ettei mikään koskaan muutu -ihminen ainakaan.

Olen lihava kuin sika jouluna. Sekin painaa mieltä (ja vaakaa), mutta ei niin paljon kuin ennen. On isompiakin huolia. Kuten vaikkapa unelmiensa tavoittelu. Sitä saattaa koko ikänsä haaveilla tietystä jutusta, jonka toteutuminen on tasan itsestään kiinni ja silti asian eteen ei saa tehtyä yhtään mitään. Järkyttävää typeryyttä.