”Päivät kuluivat, ja välillä hän tunsi olonsa onnelliseksi ja tyytyväiseksi ja luotti siihen, että elämä järjestyisi. Yhtä nopeasti kuin tunne valtasi hänet, se myös katosi ja surumielisyys palasi.”
- Cecelia Ahern, kirjassa ”P.S. Rakastan sinua”
Uudessa kodissani ei ole nettiä, joten mietetarha päivittyy nykyisellään hyvin harvoin. Koti on ihana. Mies on ihana. Seurustelu on ihanaa. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat romuna, olen rahaton, työtön ja kouluton, hyvin eksyksissä. Kaikki olisi oikein hyvin, jos ei tarvitsisi saada rahaa.
maanantai 11. elokuuta 2008
torstai 17. heinäkuuta 2008
Ahdistus
Tänään ahdistaa niin, että sattuu. Miksei ihminen saa tehdä sitä, mistä pitää ja olla onnellinen?
Olen pikkuhiljaa siirtymässä syömättömyyteen. En tarkoituksella, mutta jotenkin niin on jälleen tapahtumassa. En haluaisi sitä, sillä tiedän, että pitkällä tähtäimellä syön itseni kuitenkin lihavammaksi kuin koskaan, jos nyt paastoilen. (Hah, kuinka ironista, että oikeasti ainoa syy haluta pois syömättömyydestä on painon kertyminen takaisin. Voi jeesus.) Voiko todella olla niin, että kun tuntee otteensa elämän hallinnasta lipsuvan, kiristää otetta syömisen hallinnasta? En olisi ikinä uskonut -enkä tiedä uskonko vieläkään- moista tapahtuvan itseni kohdalla, mutta aika hassuun saumaan tämä osui.
Ainiin. Tämä hullu muuten nyt sitten seurustelee. Saas nähdä kuinka kauan, kun pää on alkanut jälleen pettämään.
Olen pikkuhiljaa siirtymässä syömättömyyteen. En tarkoituksella, mutta jotenkin niin on jälleen tapahtumassa. En haluaisi sitä, sillä tiedän, että pitkällä tähtäimellä syön itseni kuitenkin lihavammaksi kuin koskaan, jos nyt paastoilen. (Hah, kuinka ironista, että oikeasti ainoa syy haluta pois syömättömyydestä on painon kertyminen takaisin. Voi jeesus.) Voiko todella olla niin, että kun tuntee otteensa elämän hallinnasta lipsuvan, kiristää otetta syömisen hallinnasta? En olisi ikinä uskonut -enkä tiedä uskonko vieläkään- moista tapahtuvan itseni kohdalla, mutta aika hassuun saumaan tämä osui.
Ainiin. Tämä hullu muuten nyt sitten seurustelee. Saas nähdä kuinka kauan, kun pää on alkanut jälleen pettämään.
torstai 3. heinäkuuta 2008
Kirjastossa
Ovi kolahtaa takanani kiinni, kun pyyhkäisen kenkiä mattoon. Nainen tiskin takana vilkaisee minua kirjojen keskeltä, tervehdimme molemmat. Kirjastossa on ihanan viileää, en tiedä johtuuko se varsinaisesti lämpötilasta vai vaan tunnelmasta -siitä kun ei ole kiire mihinkään ja on ihanan hiljaista. Verkkaritakkinen mies kysyy jotain kirjastonhoitajalta, minä jään hetkeksi katsomaan vasta palautettuja kirjoja, niitä, joita ei ole vielä ehditty laittaa takaisin paikoilleen. Nappaan yhden, selaan takakannen tekstin. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Otan kirjan kainaloon ja jatkan matkaa kaunokirjallisuus-kyltin alitse. Hiippailen hyllyjen välissä, kyykistelen ja kurottelen, nappaan kirjan sieltä toisen täältä ja luen takakansia. Suurimman osan palautan takaisin hyllyyn, toisten nimet painan mieleeni myöhempiä kertoja varten ja loput painuvat unholaan, mutta pari kirjaa pääsee kainaloon sen aiemmin napatun seuraksi. Olen hiljaisimmassa, syrjäisimmässä nurkassa kyykyssä alahyllyn luona. Silmät selaavat edestakaisin kirjojen nimiä ja kirjailijoita. Yhtäkkiä kuuluu lähestyvät, tömähtelevät ja raskaat, tahallisesti liian kovat askeleet. Säikähdän, vilkaisen nopeasti hyllyn takaa ja huomaan, että kulkija olikin vain joku isänsä mukana kirjastoon raahattu pojankloppi. Katson poikaa pahasti ja palaan takaisin hyllyn taa. "Senkin hölmö, mitä sinä moista sätkyt" ajattelen ja jatkan kierroksen loppuun.
En uskalla selata loppuja hyllyjä liian tarkkaan, ettei tule lainattua enempää kuin ehtii lukea. Palaan tiskille, kirjastotäti hymyilee ja nappaa yhden kirjan välistä edelliseltä lukijalta unohtuneen kirjanmerkin. Toivottavasti se päätyy takaisin omistajalleen, sillä se ei ollut mikään paperinpala tai kirjastokuitti (joita minä käytän kirjanmerkkeinä) vaan ihan hieno muovipäällysteinen siili-merkki. Vaihdamme pari sanaa ja kirjastonhoitaja sujauttaa ulkomuistista kuitin päällimmäisen kirjan väliin suojaan. Pakkaan kirjat kassiin, siihen, jonka olen saanut joululahjaksi. Kiitän tätiä ja poistun kirjastosta juuri, kun pari nuorta tyttöä kävelevät ohitseni tiskille. Jopa tuon ikäiset tytöt osaavat puhua kirjastossa kuiskaten, kikattavatkin jollekin tyttöjenjutulle kirjastoon sopivalla äänenvoimakkuudella. Mikseivät ihmiset osaa käyttäytyä muuallakin yhtä hillitysti, rauhallisesti ja ystävällisesti kuin kirjastossa? Toisinaan tunnen itseni todella vanhaksi.
Pihalla näen sen saman tömistelevän pojan isineen autonsa luona riitelemässä. Isä läpsäyttää poikaa, ei selvästikään ole nähnyt minua. Sillä hetkellä annan pojalle tömistelyn anteeksi.
En uskalla selata loppuja hyllyjä liian tarkkaan, ettei tule lainattua enempää kuin ehtii lukea. Palaan tiskille, kirjastotäti hymyilee ja nappaa yhden kirjan välistä edelliseltä lukijalta unohtuneen kirjanmerkin. Toivottavasti se päätyy takaisin omistajalleen, sillä se ei ollut mikään paperinpala tai kirjastokuitti (joita minä käytän kirjanmerkkeinä) vaan ihan hieno muovipäällysteinen siili-merkki. Vaihdamme pari sanaa ja kirjastonhoitaja sujauttaa ulkomuistista kuitin päällimmäisen kirjan väliin suojaan. Pakkaan kirjat kassiin, siihen, jonka olen saanut joululahjaksi. Kiitän tätiä ja poistun kirjastosta juuri, kun pari nuorta tyttöä kävelevät ohitseni tiskille. Jopa tuon ikäiset tytöt osaavat puhua kirjastossa kuiskaten, kikattavatkin jollekin tyttöjenjutulle kirjastoon sopivalla äänenvoimakkuudella. Mikseivät ihmiset osaa käyttäytyä muuallakin yhtä hillitysti, rauhallisesti ja ystävällisesti kuin kirjastossa? Toisinaan tunnen itseni todella vanhaksi.
Pihalla näen sen saman tömistelevän pojan isineen autonsa luona riitelemässä. Isä läpsäyttää poikaa, ei selvästikään ole nähnyt minua. Sillä hetkellä annan pojalle tömistelyn anteeksi.
tiistai 1. heinäkuuta 2008
Kannattaako hullun seurustella?
Ja niinhän siinä taas kävi, että olen joutunut tilanteeseen, jossa joudun moista miettimään.
Jos ei voi sietää itseään, painii omien mörköjensä kanssa toistuvasti, ei kykene esim. vaihtamaan vaatteita kenenkään katsellessa, on epävarma kaikesta itseen liittyvästä ja pelkää jätetyksi tulemista (joka näkyy mm. jatkuvana tykkäämisen varmisteluna ja koettamisena), kannattaako edes kuvitellakaan seurustelevansa?
Vaan kun se vetovoima olisi niin kovin vahva... Voiko sitä vastustaa? Kannattaako vaan sanoa, että "minä olen hullu, kiitos ja näkemiin"? Onko hullun seurustelu kenenkään kannalta reilua? Voiko hulluus lieventyä, jos joku oikein paljon rakastaa kaikesta hulluudesta huolimatta?
Kysymyksiä, kysymyksiä, eikä vastauksia ollenkaan. En usko, että kukaan voi niitä vastauksia antaakaan.
Jos ei voi sietää itseään, painii omien mörköjensä kanssa toistuvasti, ei kykene esim. vaihtamaan vaatteita kenenkään katsellessa, on epävarma kaikesta itseen liittyvästä ja pelkää jätetyksi tulemista (joka näkyy mm. jatkuvana tykkäämisen varmisteluna ja koettamisena), kannattaako edes kuvitellakaan seurustelevansa?
Vaan kun se vetovoima olisi niin kovin vahva... Voiko sitä vastustaa? Kannattaako vaan sanoa, että "minä olen hullu, kiitos ja näkemiin"? Onko hullun seurustelu kenenkään kannalta reilua? Voiko hulluus lieventyä, jos joku oikein paljon rakastaa kaikesta hulluudesta huolimatta?
Kysymyksiä, kysymyksiä, eikä vastauksia ollenkaan. En usko, että kukaan voi niitä vastauksia antaakaan.
maanantai 30. kesäkuuta 2008
Lekotellen
Naisen silmät aukesivat hitaasti, päivä oli jo pitkällä ja huone kylpi auringon valossa. Kesti hetken ennen kuin nainen sai todellisuudesta kiinni, muistaessaan edellistä iltaa hymy karehti huulilla. Hän kääntyi, vaihtoi kylkeä, ja katsoi miestä. Mies tuhisi vielä, mutta pian hänkin raotti silmiään. Hymy. Mies otti tukevamman otteen naisesta, veti lähemmäs. Nainen tunnusteli miehen selkää, sen lihaksia, kaaria, mutkia ja kuoppia. Mies nuuski naisen hiuksia, silitti kättä, kylkeä, selkää, pakaraa. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, hiljaisuus ja kosketukset kertoivat jo kaiken.
Nainen ei tiennyt kauanko he olivat siinä maanneet, silitellen, halaillen, nuuskien, kun miehen mahan murahdus rikkoi hiljaisuuden. ”Onko nälkä?” kysyi nainen. ”Vähän” kuiskasi mies. Nainen venytteli raukeita jäseniään, mies raaputti nenäänsä. Kumpikaan ei tehnyt elettäkään noustakseen, nainen siirtyi – jos mahdollista – vieläkin lähemmäs, nyt hän makasi käytännössä puoliksi miehen päällä. Nainen hengitti syvään, pää nousi ja laski miehen hengityksen mukaan.
Vihdoin nainen veti housut jalkaan, tosin edelleen sängyllä maaten. Mies nousi ylös, meni keittämään kahvia. Nainen makasi edelleen, mietti tapahtuneita asioita, sanottuja sanoja, muisteli kosketuksia. Pitkästä aikaa nainen tunsi olonsa rauhalliseksi, turvalliseksi, onnelliseksi. ”Olisivatpa kaikki aamut tällaisia” nainen huomasi ajattelevansa.
Nainen ei tiennyt kauanko he olivat siinä maanneet, silitellen, halaillen, nuuskien, kun miehen mahan murahdus rikkoi hiljaisuuden. ”Onko nälkä?” kysyi nainen. ”Vähän” kuiskasi mies. Nainen venytteli raukeita jäseniään, mies raaputti nenäänsä. Kumpikaan ei tehnyt elettäkään noustakseen, nainen siirtyi – jos mahdollista – vieläkin lähemmäs, nyt hän makasi käytännössä puoliksi miehen päällä. Nainen hengitti syvään, pää nousi ja laski miehen hengityksen mukaan.
Vihdoin nainen veti housut jalkaan, tosin edelleen sängyllä maaten. Mies nousi ylös, meni keittämään kahvia. Nainen makasi edelleen, mietti tapahtuneita asioita, sanottuja sanoja, muisteli kosketuksia. Pitkästä aikaa nainen tunsi olonsa rauhalliseksi, turvalliseksi, onnelliseksi. ”Olisivatpa kaikki aamut tällaisia” nainen huomasi ajattelevansa.
perjantai 27. kesäkuuta 2008
Are all the men just bunch off pigs?
Olen menettänyt vähäisenkin uskoni miehiseen sukupuoleen. Ihmeellistä arpomista, vitkuttelua, vääntämistä, huomionkerjäämistä ja ongelmien keksimällä keksimistä on ilmennyt tänään. Olen myös nähnyt Sinkkuelämää-elokuvan, joka vain tuki näitä aatoksia. Olen viimeaikoina myös seurannut erään ystäväni eroa melkein puolen vuosikymmenen aikaisesta poikaystävästään. Ihmeellistä touhua sekin. Ei sillä, että omat eroamiset olisi koskaan hoidettu kovinkaan kypsästi, mutta senpä takia tiedänkin mistä puhun. Olen seurannut läheltä mitä kummallisimpia suhteiluja, ja ihmetellyt kuinka omituisissa suhteissa ihmiset elävätkään -tai kuinka omituisiksi suhteet saattavat muuttua tai paljastua. Ja toisaalta olen onnistunut seuraamaan paria mielestäni oikein oivallista suhdetta, joista ainakin toista tiedän monien ihmisten pitävän hyvinkin omituisena.
Minun silmissäni miehet ovat jakautuneet kolmeen ryhmään (laitettu enimmyysjärjestykseen niin, että ensimmäistä on eniten): 1. ällöttävät (limaiset, jupit, niljakkeet, tissiperseraksamiehet, seksihurjastelijagigolot, idiootit) 2. nössöt ja 3. hyvät, mutta varatut.
Mieskatsaus päättyy tähän.
Minun silmissäni miehet ovat jakautuneet kolmeen ryhmään (laitettu enimmyysjärjestykseen niin, että ensimmäistä on eniten): 1. ällöttävät (limaiset, jupit, niljakkeet, tissiperseraksamiehet, seksihurjastelijagigolot, idiootit) 2. nössöt ja 3. hyvät, mutta varatut.
Mieskatsaus päättyy tähän.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)